![]() |
NuorisoteatteriNuorisoteatterissa annetaan teatteritaiteen laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Opetusta tarjotaan vähintään 1300 tuntia. Tämä jakautuu perus- ja syventäviin opintoihin. Perusopintoihin kuuluu 500 ja syventäviin opintoihin 800 tuntia. Opetus on tavoitteellista ja vuosittain etenevää, se tarjoaa oppilaille mahdollisuuden pitkäjänteiseen opiskeluun ja elinikäiseen harrastukseen sekä antaa valmiudet jatko-opintoihin. Nuorisoteatterissa tehdään myös sirkuksen ja bändikoulun kanssa yhteisiä esityksiä. Nuorisoteatterissa toimii myös aikuisryhmä. Keskeistä opetuksessa on erilaisten yhteisten aiheiden käsittely ryhmässä ja luovuuden ja ilon ilmeneminen teatteritaiteessa; teatteri on hauska harrastus, joka rohkaisee ilmaisemaan! Opetus alkaa ohjatusta leikistä ja peleistä, ja yhdessä toimimisen harjoittelusta. Opetuksessa vahvistetaan lapsen luontaista kykyä yhdistää luovasti taiteen eri alueita. Toiminnassa tuetaan oppilaan omaa kokeilunhalua ja ajattelua. Mielikuvitukselle ja eläytymiskyvylle annetaan virikkeitä erilaisten satujen ja tarinoiden avulla. Harjoitusdemojen kautta tähdätään kohti julkisia esityksiä ja johdatellaan oppilasta kohti teatterillista ajattelua. Opetuksessa tärkeä toimintamuoto on improvisointi. Syventävissä opinnoissa tehdään näyttelijätyön perusharjoituksia: opetellaan saavuttamaan harjoituksissa ja esityksissä tarvittava psykofyysinen vireystila. Opetuksessa perehdytään teatteritaiteen erityispiirteisiin, teatterin historiaan, nykytilaan ja ilmaisukeinoihin. Lisäksi tutustutaan ohjauksen, dramaturgian ja skenografian perusteisiin. Katsotaan teatteriesityksiä, elokuvia, tv-ohjelmia ja keskustellaan niiden ja omien esitysten sisällöistä, tavoitteista ja ilmaisukeinoista, samalla tutkitaan myös muiden taiteenalojen ilmaisukeinoja. Teatteriesityksiä tehdään sekä omista aiheista että valmiista ja sovitetuista teksteistä. |