Kalevala viettää kesätaukoa.

Treenailemassa välillä käyvät tuliryhmäläiset, ilma-akrobaatit sekä nuoranainen :)

Laita Kalevala varmaan talteen lepäilemään ainakin reiluksi kuukaudeksi. Anna asioiden hautua ja kypsyä, alitajunta hoitaa homman. Heinäkuun loppupuolella ota asia aktiiviseen muisteluun. Tiistaina 3.8. nähdään! 

Mahtavaa kesää kaikille!

Seuraavat tulitreenit Estradilla:

ma 14.6. klo 16-18(.30?)

ti 22.6. klo 16-18(.30?)

ti 29.6. klo 16-18(.30?)

Tänne päivitetään Kalevala-projektin kuulumiset.

Kalevala megaprojektia on aloiteltu syksyn 2009 aikana. Mukana on kolmekymmentä innokasta ja lahjakasta yläaste-lukioikäistä nuorisoteatterin,bändikoulun ja Sirkus Tuikun harrastajaa. Lainassa  on myös 4 aikuisosaston edustajaa. Lopputulos on kaiken kansan katsottavana Linnoituksen uusitussa kesäteatterissa elokuussa 2010.

Täältä pääset seuraamaan matkamme edistymistä kohti esitystä.

Ajatuksia huhtikuulla..

Sankarin tarina

’’”Sankari” – sanahan tulee, muinaisskandinaavisesta sanasta ”sangare”, joka tarkoittaa laulajaa.’’ Johanna Sinisalon Sankarien (2003) lause jäi kaikumaan päähäni kuin kirkonkellot syntiselle ahmittuani kyseisen kirjan viimeisen kappaleen viimeisen sanan viimeisen tavun. Sangare, laulaja on sankari. Ajatellessani tuota lausetta pala jos toinenkin loksahti päässäni paikoilleen ja selkeä kuva alkoi rakentua ajatusteni epäselvästä puurosta. Himmeät, kuin höyrystyneen lasin läpi katsotut kuvat kirkastuivat minulle. Niissä kuvissa minä olin lavalla. Minulla oli mikrofoni kädessä ja minä lauloin.

Musiikki on aina ollut palanen lapsuuttani, johon olisin toivonut enemmän muistoja, enemmän opittua tietoa. Huolimatta siitä, että minun taipuvaisuuteni musiikkiin huomattiin, minut passitettiin ala-asteelle mentäessä musiikkiluokan sijaan englanninkieliselle luokalle ja laulu- tai kitaratuntien sijaan uimatunneille. Lauloinhan minä englanniksi, mutten oppinut intervallien ja terssien salaisuuksia. Opinhan minä uimaan, mutta tuntuu kuin olisin syntynyt haueksi, jonka kohtalo on huutaa vedenpinnan alla äänetöntä huutoaan. Huuto muodostaan sanan: ’’miksi?’’

Ylä-asteen ajan vietin tämän kysymyksen kysymiseen naiivin tietämättömänä siitä, että voisin saada asioita aikaan, jos vain itse niitä tekisin. Lappeenrannan Lyseon lukion ovista sisään astuessani kuitenkin tietoisuus alkoi hiljalleen herätä minussa. Tietoisuus kalasteli kiinnostustani lupaavia sanoja syöttinään käyttäen, mutta siiman nykäisy kertoi omasta työpanoksesta, joka ei tulisi olemaan pieni. Sanat houkuttelivat. Tartuin koukkuun.

Nyt vuotta myöhemmin olen teatteriryhmässä, joka valmistelee Kalevalaa uudelleentulkitsevaa näytelmää musiikin, akrobatian ja teatterin voimin. Vuosia piinannut toimettomuuden tunne on saanut haastajansa. Hauen laulu nousee ilmoille. Mikään ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin miltä se näyttää. Tuskallisinta on hidas ja vaatimaton aloitus pienine rooleineen ja nöyrtymisineen. Pakollakin haluaisi syyttää toisia huonoista roolijaoista ja omasta osuudesta, joka näyttää niin pieneltä. Totuus löytyy kuitenkin vain ja ainoastaan peilistä tuijottavan hahmon silmien takana olevasta ajatusten satamasta.

Minä olen veden olento.  Minä tykkään sukeltaa jossain tavallista syvemmällä. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö minä haluaisi ja pystyisi loiskimaan vedenpintaa pitkin luoden täydellisessä ympyrässä laajenevia väreitä. Ne laajenevat, kaikuvat, taittuvat ja koskettavat jokaista. Väreet halkaisevat muuten tyynen vedenpinnan, kuin kuiskaus, joka kertoo mitä puhtaimmasta tunteesta sydämessä – rakkaus.

Minä en aina ollut sankari. En ehkä vielä täysin olekaan. Silti jokainen kosketus, jokainen sana ja jokainen, pieninkin liike jonka teen lavalla on minun tapani kertoa: Minä rakastan. Mikä olisikaan sankarille tärkeämpää kuin se, mitä tekee rakkaudesta.

Juho Rantonen, Joukahainen

Voi missä lempi liitää kotkan lailla?
Siellä tahdon olla, noilla mailla.

Voi missä linnut aamun laulelevat?
Siellä immet kauniisti puhelevat.

Voi missä aurinko kultaa talvitaivaan?
Siellä purjeet valkoiset saadaan laivaan.

Voi missä vapautta huutaa meren syvyys?
Siellä asuu onni ja tosi hyvyys.

Voi missä nähdä voikaan tähtien nauhan?
Siellä vain saan sielulleni rauhan.

Voi mistä uuden toivon saan,
Sanat, jotka kultaavat maan?

Voi mistä täyttymyksen,
tiedonjanon tyydytyksen?

Voi mitä ylistää voi mitätön,
mitä nuorentaa voi iätön?

Vaikka etsii mielen sopukoista,
miksei mikään tuskaa poista?

Miksei tunne ilon kosketusta,
miksei murheen valitusta?

Ei ole totuus tuntematon,
se on vain meille koskematon.

Roope Ronkainen, Lemminkäinen

Jou Jou joukapoika - räp

Toi sun juttus ei enää skulaa,
meret nousee, jäät sulaa!
Meneeks kaaliin, myrskyt raivoo,
sä alat ottaa mua aivoo!

Puita kaatuu, metsää kuolee
ihminen vain rahaa nuolee.
Missä vastuu ihmiskallon?
Lapset perii mädän pallon!

Jou jou Joukapoika,
enää et Väinölle suuta soita!

Jou jou Joukapoika
enää et Väinölle suuta soita!

Silirimpsis hei Väinö polkuja tallaa
tääl elämän hetteiköllä.
Vaan vellova suo sinun ruumiisi juo,
kohta hornassa hurraat vaan...
kohta hornassa hurraat vaan...

Copyright: Kalen Vänä 2010, Timo Mikkola

Ryhmäläisten ajatuksia syyskaudelta 2009

9.11.2009

Tässä jotain juttuja mitä ollaan saatu aikaa Jykän kanssa. Meillä on 3-4 soitannollisesti valmista kappaletta ja mennää koko ajan eteenpäin. Ne biisit on jotkut aika haastavia ja me ollaan tehty ne kaikki ite. Tunnelma on bändin kesken aivan loistava ja bändin soundi on loistava! Kalevalasta tulee aivan mieletön juttu kun kaikki on 10 mukana siinä mitä tekee!

Markus Saarinen

Viikko 45 2.11. maanantain harjoitusten jälkeen

Nyt on melkei kaks kuukautta Kalevala –projektia takana. Aika menny hirveen nopeesti ja talviki lähestyy. Tuntuu tosi kivalta olla täs projektissa mukana ja ainakaa viel ei oo pahempaa stressiä ollu. Mun mielest täs projektis on tosi ihana porukka mukana. Kiitos siitä!

Isänpäiväkonsertti lähestyy! Meilt on tulos iha sika hyvää settii sinne, joten kaikki tulee sit kattoo vai mitä? ;)

Tänää oli myös kotitehtävän purku ja täl kertaa oli tehtävänä tehä runo Lemminkäisen vaiheista. Tänää harkat meni tosi nopeesti ja käytettii aikaa isänpäiväkonsertin esityksen valmistamisee. Musta tuntuu, et siitä esityksest tulee iha sika hyvä! Ei vaan loistava! En jaksa ees oottaa sunnuntaihi asti, et päästää vetää se täysii yleisön ees!

Joukahainen ja Väinämöinen

Ikivanha Väinämöinen,

opetteli hiustenlaittoa,

geelin käyttöä.

Otti kasan, otti toisen,

otti vielä kolmannenkin.

Tuli siihen Joukahainen,

tosi komee, fruidemainen.

”Kuules pappa Väinämöinen.

Toi on mun geelipurkki,

eikä sun peruukkiliimas.”

Niinpä otti Joukahainen,

geelipurkin tahmeaisen.

Avas purkin, otti geelin,

laittoi hiuksiin suuren määrän.

Sitten näytti Väinämöinen,

katsellessa Joukahaisen.

Otti geelin sekä lakan.

Tuli sille upee tyyli,

nyt tykkää joka lyyli.

Katsoi hottis Joukahainen,

Niin upee hedelmäinen,

ihan hiljaa vierestä,

kun Väinämöinen kaikki muijat vei!

Emma Lavonen

Maanantaina 26.10. harjoitusten jälkeen, käsitellyt asiat:

Tosielämän Kullervot

Lasse pelasi Lottoa. Tarkistaessaan numeroita, hän huomasi, että kaikki seitsemän ovat oikein. Lasse varasi matkan ja juhli. Lasse ei ollut uskoa tätä, joten hän tarkisti numerot uudestaan. Tarkemmin katsoessaan hän huomasi, että päivämäärä oli väärä. Numerot olivat viime viikon, jolloin hän ei ollut pelannut lottoa. Ressi nousi.
Vertaus: Kullervo saa naisen, se onkin oma sisko. Ressi.

Manu Penttilä

Maanantaina 19.10.harjoitusten jälkeen

Kullervo oli jo lapsena kovaonninen ja kostonhimoinen(eikä syyttä), mutta myös vahva ja väkevä. Pienen lapsen manauskin tältä piinatulta sielulta sai rahvaiden miestenkin niskakarvat nousemaan pystyyn. Mainittakoon myös, että Kullervo ajatusmaailmoineen kehittyi jo varsin varhain sikäläisten aikuisten tasolle. Lisäksi Kullervolla oli selkeästi hallussaan yliluonnollisia kykyjä ja hän oli viattoman sarkastinen sekä taiteellisesti lahjakas.

Kullervoa parjattiin, syrjittiin, oudoksuttiin, kammoksuttiin ja myös hivenen säälittiin hänen elämänsä aikana. Suoraan sanottuna hän sai kaikki mahdolliset paskat niskaansa. Ainoa todellinen hyvyys, mikä hänen kohdalleen sattui, oli hänen äitinsä rakkaus, mutta hän ei voinut nähdä sitä raivon sumentamilla silmillään. Kaikki lohdulliseksi tarkoitettukin vain syvensi hänen masennustaan. Hän tiesi kokevansa ennenaikaisen kuoleman, mistä hän hakikin viimeisenä turvaa ja lepoa.Hän koitti aluksi sisimmässään olla hyvä ja toimia sen mukaan, mutta kaikki kääntyi aina lopulta häntä vastaan. Yksinäiset kyyneleet ovat runsaimmat, yksinäinen raivo raastavin ja yksinäinen pelko kalvavin. Kun toivo on kerran menetetty, sen takaisinsaamiseksi vaaditaan uhrautuvaa rakkautta ja järkkymätöntä tukea. Näitä hänellä ei milloinkaan ollut. Kuinka itse olisit toiminut hänen asemassaan? Tietään ei voi aina valita, mutta se on kuljettava, muuten jää harhailemaan tyhjyydessä ja pimeydessä.

Maailma, jossa Kullervo eli lapsuutensa, oli raadollinen, epäoikeudenmukainen ja väkivaltainen, vailla hymyn pilkahdustakaan. Julma maailma, jossa lakia ja järjestystä ei ollut nimeksikään. Tähän maailmaan Kullervo syntyi ja tässä varttui. Nämä olivat juuri sopivat puitteet Kullervon valitusvirrelle ja hän itse toimi maailmansa kuvana ja ilmentymänä, sen olemuksena.

Mitä pienet sanat merkitsevät, kun on pohjalla mustinta mustaa?

Voiko avata kahleet hiertävät, jos pienin käsin kirjeen rustaa?

Onko epäoikeus oikeutta, jos syynä sen on sota?

Voitko kuunnella sen totuutta, autiota aukiota?

Ja onko rakkaus pelkkä leikki, pelkkä harha sydämen?

Vain kuolon kasvojen meikki, vain verho turhuuden?

Kuinka välittää voi enää, kun lyöty sielu on?

Jos jää mieli vaille terää, onko synkkyys pohjaton?

Kantaa vastaus sisimpäämme, se mielissämme herää.

Tänään nostamme päämme ja toivo jälleen elää.

Roope Ronkainen

♦ Viikko 40 ♦

Nönii! Jengi oli messis heti tosi innokkaana, varsinki ku koeviikko starttaa! Eli oli perusharkkaa, aloteltii käppäilemäl ympäriinsä ja sit asettumal piireihi. Niis ympyröis sitte tehtii kaikemmoisii aaltoliikkeitä ja päästii kivaa ryhmäfiiliksee mukaa. Sen jälkee leikittii hilpeetä JOO-peliä ryhmissä ja lopuks kaikki yhessä. Tän jälkee sanotti joo muunmuassa jätemyllyjen ja hämmentyneitten esittämiselle hippa-arvaus-leikissä. Sitte jatkettii joukkueitte välistä skabaa laulamalla ehkä yhtä maailman kauneinta, melodisinta ja henkevintä kappaletta eli Ukko Nooaa. Tätä lauleskelii nätisti eri tunnetiloilla hetkonen. Äänekkään hoilaamisen jälkee siirryttiin luontevasti rauhalliseen parityöskentelyyn. Joka sujui siis nii, et parin toine puolisko sulki silmät ja luotti & antautu täysin sen toisen puoliskon taitoihin ohjailla sokeeta ympäri salia. Ja toisinpäi. Tää oli tosi siistii, eikä ees pelottavaa. Seuraavaks siirryttii sit astetta haastavammalle tasolle eli tanssiin. Sama kaava et silmälline ohjailee silmätöntä, ettei se villiinny liikaa. Sitte tuli parinvaihto-osuus lennossa. Tää tuotti ongelmii meille joillekki, mut hei ain ei voi voittaa! Jos oltas saatu treenata pikkase viel ni ois kyl Travoltanki muuvit jääny kakoseks! Lopuks hiljennyttii tulkitsemaa Kullervo-stoorin herkkiä runoja. Ku runot oli suuripiirtei saatu suomen kielelle ja ymmärryksee ni jakauduttii pienempii ryhmii syventymää enemmä ryhmän valitsemaa runoo. Täst pätkäst piti ettii tunnetiloja, joista sitte alottaa luonnostelemaa pientä esitystä. Epiikka oli suorastaan käsinkosketeltavaa!

Seya, tsemppii kaikille koeviikkoo, elkää ottako ressii!

Sanni Rissanen, estradilainen vuodesta 2007

21.9. harjoitukset tanssin merkeissä

Miulle oli annettu ymmärtää, että maanantaisiin harjoituksiin olisi tulossa tanssinopettaja hieman tekemään hommia meidän kanssa. No mikä että ei!

Tullessani Estradille pääni oli täynnä ajatuksia. Mitä me ei oikein tehdään? Joudutaanko me mukailemaan venäläisen kansallisbaletin johtotähtien bravuureja? Joudunko tekemään piruetteja 72 asteen kulmassa viisi kappaletta sekunnissa? Olin paniikissa. Jännittikin vähäsen.

Mutta huolet pois! Tanssimaikaksi tullut Netta oli tosi mukava ja harjoitteet olivat hauskoja. Panin merkille, ettei miun tarvitsisi liittyä mihinkään urheiluseuraan, sillä jo alkulämmittelyt olivat aika fyysisesti raskaita, ainakin minun kaltaiselleni liikuntaa kuin ruttoa välttävälle henkilölle. Voin nimittäin kertoa, että hiki oli jo heti alkuun todellisuutta. Sydän hakkasi hulluna, kuumotti ja “hapotti”. Silti, oli tosi mukavaa. Musiikin tahdissa liikuskele ja helpot, mutta hienolta näyttävät liikkeet inspiroivat kunnon svengiin ja jalat liukuivat pitkin lattiaa. Sain uuden näkökulman tanssiin, ja tajusin että se on aivan hauskaa. Mahdolliset antipatiat karisivat alas kuin lehdet vaahterasta. Voin muuten kertoa asianosaiselle ohjaajalle, että uhoni venyttelyn turhuudesta kolahti omaan nilkkaan. Aamulla herätessä paikat olivat jumissa ja kireällä kuin mutteri ruuvissa. Kadutti ja itketti.

Kiitokset siis Netalle mukavasta harjoituskerrasta, jatkoa innolla odotellessa!

Turkka Kylliäinen, nuorisoteatterilainen vuodesta 2002

♦ Viikko 39 ♦

IIIIK, ekat viralliset Kalevala-treenit on ohi! Osa porukasta tais vähän kipeytyä hurmaavalla ja hirvikärpästentäyteisellä Päiviö-leirillämme, mutta loput (ja osa niistä viluisistakin) hilluivat yhdessä pihalla Marjatta-polttopallon ja sen oheistoiminnan (Juska: "JÄRJESTÄYTYKÄÄ RIVIIN SILMIENNE VAALEUDEN MUKAAN!" Pienet ohjattavat: "???")

Myäähemmin siirryttiin sisälle katselemaan valokuvia leiriltä. Näistä kuvista paljastuivat erinäisten ryhmäläisten sivupersoonat (vaimonhakkaaja, vallankumouksellinen, Indiana Jones, PAHA KÄSI, koristeellinen antiikkijakkara...)

Seuraavaksi vuorossa oli "TAPETAAN VÄISKÄ" -aiheinen räbäbattle! (Hämmentyneille: Joukahainen tappaa Väinämöisen -teksti hieman nykyaikaistettuna rap-versiona) Asenne oli kyllä kaikilla ryhmillä kohdallaan ja sanoituksetkin suorastaan eliittiä; "VÄISKÄ JOS TÄN KUULET NI KOHTA KYLLÄ KUOLET / KOHA MAKAAT KYLMÄN NI REVIN SULTA SUOLET!"

Ja loppuun vähän MC MISUN taidetta:

Kiitti teille kaikille jätkät ja chicksit /

Oli superkivat treenit ja on aika selvää miksi /

Nyt ehkä menee vähän siirapiksi /

Mut työ ootte just ihanii ja herkkui /

Halit kaikille ja Elinalta terkkui.


Elina Puumalainen, nuorisoteatterilainen vuodesta 2000

♦ Viikko 38 ♦

Leiripäivä Päiviössä

Voe vitti, miun harteille sälytettiin (no itse pyysin tätä pestiä, mutta ei kerrota muille) ensimmäinen blogimerkintä Kalevala-produktioon liittyen. Käytän sanaa produktio, sillä se kuulostaa hienommalta ja glitter- täyteisemmältä kuin sana “projekti.” Kimallusta ja vaaleanpunaista pitsiä, siinäpä raaka-aineet Wanhan Wäiskin partaan, voi vitti, voi vitti. Rahaa palaa kuin puut meidän mahtavassa leirinuotiossamme. No eivais, mutta eipä mennä asioiden edelle.

Mie saavuin Estradin miljööseen tasan tarkkaan siihen aikaan, kun bussin pitikin lähteä. Retro- henkinen Coca Cola- laukku tavaransäilytystilaan ja menoksi. Ja jälleen kerran, ryhmämme (entisen “Sivuprojektin” jäsenet) piti huolen ettei matkanteko vain millään käynyt tylsäksi. Pääosissa tällä kertaa eräätkin anonyymeiksi jätettävät “herrasmiehet” T. Kylliäinen ja M. Penttilä. Voe tokkiisaa, on nekii yhemmoisii velikultii, sano!

Päiviöön saavuttuamme kuuntelimme hetken tovereiden kanssa hassuja musiikkiteoksia ja valmistauduimme koitokseen: soutamiseen. Miun tapauksessa tuo tarkoitti armottoman ja suolaisen merituulen vastustamista sekä julmien merihirviöiden päihittämistä jumalallisella atraimellani! Eli siis kärsivällistä istumista ja märän pelastusliivin kestämistä. Melkoinen koitos sekin, ainakin miehelle joka rakastaa järvielämää. Hauskoja hetkiä tarjosivat muun muassa eräänkin soutajan tarjoama tahaton karuselli sekä ihmisvenytys veneen ja laiturin välillä.

Kun mie viimein saavuin saareen monen edestakaisin mennyn soudun takia, katselin saarta. Syksyinen aurinko värjäsi mäntyjen rungot kauniin kellertäviksi ja mukavan viileä tuuli tarttui hiuksiin. Tästä suomalaisemmaksi ei tämä ei taida muuttua, meinasin sanoa. Sen sijaan kuulin hirveää huutamista ja kirkumista metsästä. Oliko siellä karhu? Vai kenties esihistoriallisia ihmisiä jotka olivat heränneet uniltaan sammaleiden alta ja valmiina turvaamaan asuinsijojaan merkillisiä tunkeutujia vastaan? Ei. Ei todellakaan mitään niin jännittävää vaan hirvikärpäsiä. Hirvikärpäsiä. Kyllä pitkätukkainen piti tällöin juhlia.

lta käynnistyi tutustumisleikeillä. Tämän jälkeen keskustelimme hetken Kalevalasta käsitteenä sekä kansalliseepoksemme henkilöhahmoista. Tämän jälkeen olikin aika viettää rentoa leirinuotiomenoa koko jengin kanssa, päheetä, vai häh! Todellakin. Pieni osa meistä jäi kertomaan kummitustarinoita pikkutunneille asti niin nuotiolle kuin mökin terassillekin. Sanotaanko, ettei samaisena yönä pahemmin nukuttanut…

Seuraavana käsittelimme Kalevalaa niin sanan kuin liikkeen voimin. Oli antoisaa tehdä 5-10 kohtausta tilanteesta jossa Joukahainen ampuu Väinämöisen mereen. Kahvikuppia käteen ja suunnittelemaan. Lopputulosta kuvailtiin “Olipa niin sinkoilevaa kamaa ettei pystynyt kuvaamaan kunnolla.” Jos taide olisi nopeuslaji tahi lastensairaus, meidän työryhmämme olisi ollut niin ikään voittajia ja esimerkkejä.

Kello tikitti, kamat kassiin ja hyvästit Päiviölle. “Olisin ollut siellä pidempäänkin,” sanoi eräs. “ottaen huomioon tämän soutamisen ja kamojen roudaamisen.” Niin minäkin. Kiitos ihmiset, tästä se vitti lähtee!

Turkka Kylliäinen, nuorisoteatterilainen vuodesta 2002

Kyllikki raukkaa viedään... Lemminkäinen (Turkka) ohjaksissa

Siitä vannoivat ikivalansa...